Natural Horsemanship Roman Loza

Toimintatapani edustaa luonnollista hevostaitoa, jossa on kysymys paineen ja paineen poiston käyttämisestä. Hevonen oppii myötäämään painetta riimussa ja ymmärtää väistää ihmistä. Tämä edellyttää hevosen eleiden lukutaitoa, eleiden tunnistamista ja oikea-aikaista reagointia niihin. Tärkeintä on, että pystyn luomaan koulutettavaan tai kengitettävään hevoseen kontaktin ja saan hevosen luottamaan itseeni. Erityisalaani on varsojen ja nuorten hevosten koulutus ja ratsutus sekä ongelmahevosten uudelleenkoulutus.

Ratsutus

Maastakäsittely ja Ratsutus

Palvelut toteutuvat lähinnä Satakunnan alueella asiakkaiden talleilla. Koulutuskäynti asiakkaan tallilla sisältää hevosen valmiiksi laiton, koulutuksen ja hevosen viennin takaisin karsinaan tai tarhaan. Pystyn ottamaan sovituksi ajaksi hevosen koulutukseen myös omalle tallilleni. Käytössä on kaksi pyöröaitausta, ratsastuskenttä ja hyvät maastot.

Kengitys

Käyn kengittämässä ja vuolemassa lähialueiden talleilla hevosia sopimuksen mukaan. Koulutuksella kengityksen yhteydessä on myös mahdollisuus päästä eroon ongelmista kengityksessä ja samalla säästää hevosta tarpeettomilta rauhoituksilta.

Ratsastus Pori

Ongelmahevosten intensiivikoulutus

Intensiivikoulutuksessa otan hevosen omalle tallilleni ja silloin hevosen kanssa tehdään niin paljon töitä kun hevosen kouluttaminen vaatii. Tutustuttuani hevoseen, teen suunnitelman siitä, millaista koulutusta juuri tämä hevonen tarvitsee. Tärkeintä on löytää ongelma, jotta siihen voidaan puuttua. Pitää myös ymmärtää hevosen luonnetta ja toteuttaa koulutus hevosen ehdoilla kärsivällisesti niin, että saadaan luotua hyvä luottamus hevosen ja ihmisen välille.

Ratsastus ja ratsastusretket Porissa

Retkiratsastusta ryhmille

Yritykset ja muut ryhmät voivat tulla viettämään virkistyspäivää hevosten parissa. Tarpeiden mukaan voimme järjestää mukavia yhteishetkiä hevosten kanssa tallilla tai luonnossa ratsastaen. Hevosia on useita, jolloin voimme lähteä yhdessä ohjatusti retkeilemään maastoon. Alueella on runsaasti hyviä ratsastusreittejä.

Tarinani

Natural Horsemanship

Olen kotoisin Nicaraguasta ja muutin perheeni kanssa Suomeen 2018. Lapsuuteni ja nuoruuteni olen elänyt maatilalla, jossa olen ollut hevosten kanssa tekemisissä päivittäin ja kasvanut työskentelemään hevosten kanssa. Aloin kiinnostua jo nuorena hevosten käyttäytymisestä ja kouluttamisesta. Aloin tutkia erilaisia metodeja ja olen jo useita vuosia käyttänyt johdonmukaista ja järkiperäistä kesytystä ja koulutusta, jolla saavutetaan hevosen luottamus ihmiseen.

Natural horsemanship

Hinnasto

Palvelut (kaikki palvelut sisältävät 24% alv)

Kengityspalvelut: tarjotaan asiakkaan tallilla.
Kengitystyö 80 € (ei sis. kenkiä, hokkeja, tilsakumeja)
Vuolut alk. 40 €
Irtokengät 20 €
Kesäkengitys 100 € (sis. kengät)
Talvikengitys 110 € (sis. kengät)
Erikoiskengitykset sopimuksen mukaan.
Intensiivikoulutus 1240 €/kk
Matkakorvaukset: 0.57€/km yli 20 km matkoista. 

Hevosten ratsutus/koulutus: tarjotaan asiakkaan tallilla ja kouluttajan tallilla. Koulutuskäynti asiakkaan tallilla: sisältää hevosen valmiiksi laiton, koulutuksen ja hevosen viennin karsinaan/tarhaan. Yksi käynti kestää yhdestä kahteen tuntiin riippuen hevosen sen hetkisestä tilanteesta. Koulutus voi olla mm. maasta käsittelyä, lastaamiseen totuttamista, juoksutusta, ratsastamista.
käynti asiakkaan tallilla 60 € Matkakorvaukset: 0.57€/km yli 20 km matkoista

Myytävät hevoset

Koulutan hevosia myös myyntiin. Hevoselle opetetaan perusasiat ja annetaan sellaiset lähtökohdat, joista uuden omistajan on hyvä lähteä luomaan suhdetta hevoseen ja saada siitä mieleinen omiin toiveisiin.

Tällä hetkellä ei ole myytäviä hevosia.

Yhteystiedot

Tallin osoite

Jäneskorventie 27

29600 Noormarkku

Puhelin

Roman Loza

044-9858329

Roman Loza Natural Horsemanship

Y-tunnus: 3208834-2